keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Sairautta vai hyvinvointia 2



Eilisessä tekstissäni jäin pohtimaan asiaa: ”Jokainen kohtaa elämässään vastoinkäymisiä, hetkiä jolloin oma hyvinvointi kärsii ja mieli on maassa. Mistä tiedämme milloin olo menee sairauden puolelle.” (Koko teksti löytyy täältä)


Ajatukseni on tällä kertaa yhteiskunnallinen, ei niinkään omaan elämääni sijoittuva. Jonkin verran puhutaan siitä mihin me tarvitsemme diagnooseja. Joskus diagnoosista voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja tosiasia elämästä on kuitenkin se, ettei se ketään päästä helpolla. Sairauden raja voi joskus olla aika häilyvä. Mikä sitten taas on sitä ihmisen hyvinvointia ja sen muutosta.

Otan ajatukseni avaamiseksi esimerkeiksi yksinäisyyden, kiusaamisen ja köyhyyden. Nämähän eivät ole itsessään mitään mielenterveysongelmia tai sairauksia. Jos ihminen on pitkään yksinäinen, kiusattu tai köyhyydestä kärsivä, saattaa hän huomata asioiden vaikuttavan hyvinvointiinsa. Itse asiassa hän saattaa huomata voivansa huonosti. 

Kun ihminen kärsii yksinäisyydestä, kiusaamisesta tai köyhyydestä, joskus vaikka useammasta näistä, tilanne saattaa muuttua mm. yövalvomiseksi, ahdistukseksi ja paniikki tuntemuksiksi. Ihminen saattaa muuttua levottomaksi ja alkaa pelätä. Alkaa pelätä yksinäisyyttä ja sen tuomaa ahdistusta, kelpaamattomuutta muiden silmissä. Alkaa pelätä kiusaamista, milloin se taas alkaa, voinko muuttua ihan näkymättömäksi. Alkaa pelätä postimiehen tuloa ja valkoisen kirjekuoren putoamista postiluukusta, valintojen tekemistä, jättääkö laskun maksamatta vai syökö loppuviikon pelkkää makaronia. 

Kaikki eivät pysty hallitsemaan oloaan, tuntevat joutuvansa umpikujaan. Kokee ettei pärjää muiden silmissä. Joku voi sairastua, mieli voi sairastua. Unettomat yöt johtavat unettomuuteen, valvominen ja huolehtiminen ehkä uupumukseen. Pelot, hätä ja paniikki johtavat siihen, että tunnelin päässä ei ole valoa ehkä masennukseen. Milloin se tapahtuu? Milloin ihmisen hyvinvointi kärsii niin paljon, että hän sairastuu? Eikö tätä ole aika vaikea määritellä? 

Entä kun ihminen menee terveysasemalta hakemaan apua tuskaansa. Todetaan, ettei olo täyty sairauden kriteerejä. Mistä sitten apu? Hyvinvointi on heikentynyt, muttei ihminen ole sairastunut. Siitä eilinen ajatukseni kumpuaa:

”Raja on hento. Onko kyse hyvinvoinnin
heikkenemisestä vai mielen sairastumisesta.”

Jatkan pohdintaa…





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti