perjantai 31. toukokuuta 2013

BLOGIHAASTE 7

Jo perinteeksi muodostunut blogihaaste veljeni kanssa on taas julkaisupäivässään. Eli lyhyesti; kuukauden ensimmäisenä päivänä minä annoin sanan JUHANNUS ja veljeni sanan SADEPILVI. Molemmat kirjoitamme näistä sanoista tekstit ja julkaisemme kuukauden viimeisenä päivänä. Kaksi sanaa, neljä tekstiä. Veljeni teksti löytyy täältä ja minun alta


SADEPILVI
Joskus tuntuu kuin synkkä sadepilvi seuraisi
Seuraisi minua mihin menen
Menen sitten sisään tai ulos
Ulos tai sisällä sadepilvi seuraa
Seuraa vaikka kaipaan aurinkoa ja selkeyttä
Selkeyttä taivaalle
Taivaalle jonka synkistää sadepilvi
Sadepilvi joutuu väistymään poutapilveä
Poutapilveä suloista, joka kirkastaa taivaan
Taivaan kauniin ja sinisen
Sinisen ja turvallisen
-Saila 2013-


JUHANNUS
Juhannus ja juhannustaiat kuuluvat Kaisun traditioihin vaikka ikää on jo 32 vuotta. Sitä oikeaa ei vain ole löytynyt. Tänä kesänä Kaisu pitää kahden kuukauden loman kiireisestä myymäläpäällikön työstään. Elämän luksusta. Kaisu on kesäkuun puolessa välissä pakannut vaatteensa ja maalaustarvikkeensa pieneen autoonsa. Kaisu on pyyhkinyt Helsingin pölyt jaloistaan ja suunnannut auton kohti Sieppijärveä. Sieppijärvellä sijaitsee hänen mummonsa mökki minne mummo ei ole jaksanut enää vuosiin. Kaisu on luvannut mummolle mennä asuttamaan, siivoilemaan ja laittamaan paikkoja kuntoon mummon mökille. Luvassa on kaksi kuukautta luonnon rauhassa yksin.
Kaisu on puunannut pölyt, poistanut hämähäkin verkot, tomuttanut matot ja tuulettanut. Reilu viikko on mennyt nopsaan. Pari kertaa hän on ajellut kylille kauppaan, muuten ollut omissa oloissaan. Pari päivää sitten hän kaivoi ensimmäistä kertaa esiin maalaustelineen ja tarvikkeet, aloitti siveltimen kanssa työskentelyn. Mikä onkaan parempi paikka maalaamiseen kuin pohjoisen maisemat ja hiljaisuus.
Juhannuksen kunniaksi Kaisu on lämmitellyt saunan ja nauttii illan hiljaisuudessa siideriä mummon mökin kuistilla yksinään. Jostain syystä ajatukset kieppuavat aiemmin päivällä kylällä tapaamaan mieheen. Mies tuli kysymään Kaisulta neuvoa kaupan pihassa vuokramökin löytämiseen. Kävi ilmi, että mökki mihin mies oli matkalla, kavereidensa kanssa, sijaitsi saman tien varrella kuin Kaisun mummon mökki. Sovittiin, että kaveriporukka ajaisi Kaisun perässä kohti vuokramökin tienhaaraa. Kaisu ravistaa itsensä ajatuksistaan ja lähtee keräämään kukkia tyynynsä alle.
Kaisu suuntaa läheiseen metsään, muistellen montako kukkaan pitikään kerätä, oliko se seitsemän. Yhtäkkiä hän näkee pienen koiran juoksevan häntä vastaan, hänen jalkoihin. Kaisu kumartuu rapsuttamaan koiraa ja ihmettelemään mistä se siihen tupsahti. Hetken päästä alkaa kuulua käskevä ääni; ”Nappi, Nappi, missä sinä olet?”. Ja siinä hän taas on, se nuori mies kaupalta. Hetkeen kumpikaan ei sano mitään, molemmat tuijottavat vaan toisiaan. Kaisu tuntee omituisen, uuden, lämpimän tunteen sisällään.
Molemmat takeltelevat sanoissaan, mutta saavat kuitenkin esiteltyä itsensä. Mies on Jussi. Pienen hetken he juttelevat keskenään Napiksi osoittautuvan koiran hyppiessä ympärillä. Jussin kuullessa Kaisun olevan yksin, hän pyytää liittymään kaveriporukkaansa. Kaisu kieltäytyy, mutta lupaa seuraavana päivänä lähteä oppaaksi Yllästunturi retkelle, onhan hän viettänyt Pohjoisessa monet lapsuuden kesä. Kaisu palaa mökille puna poskillaan. Hän asettaa kukkaset tyynyn alle ja näkee unta, näkee unta Jussista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti