BLOGIHAASTE

Vajaa vuosi sitten innostuin blogin kirjoittamisesta, kun olin puolisen vuotta lukenut veljeni Magnuksen blogia. Nykyisin luemme ja kommentoimme ahkeraan toinen toisemme tekstejä. Opin häneltä suunnattomasti. Omat tekstini liittyvät lähes yksinomaan masennukseeni, uupumukseeni ja syömishäiriööni. Veljeni kirjoittaa monipuolisesti eri tyyleillä sekä aiheista. Ehdotin veljelleni blogihaastetta, lähinnä siksi että oma kirjoittamiseni monipuolistuisi, ehkä. Ideana siis että, kumpikin antaa kuun ensimmäisenä päivänä sanan. Eli yhteensä meillä on kaksi sanaa, josta molempien pitää kirjoittaa, omasta ja toisen antamasta sanasta. Kaksi sanaa, neljä tekstiä, mielenkiintoista. Tekstit julkaistaan kuun viimeisenä päivänä ja katsotaan mitä on syntynyt. Tyyli on vapaa, kunhan jonkinlainen teksti syntyy. Tämä on ensimmäinen kuukausi, sanat ovat tuho ja sateenkaari. Tuho on veljeni antama sana ja sateenkaari minun. Tässä ovat minun tekstini, novelli ja runo. Veljeni tekstit löytyvät täältä http://elamastakirjoittamiseen.blogspot.fi/2012/11/sanahaaste.html

TUHO

Nuori nainen kävelee rivakkaan katua alas, lähes juoksee. Täysikuu seuraa kulkijaa tummalta taivaalta pilviverhon takaa. Vain kenkien kopina kaikuu tyhjillä, pimeillä kaduilla. Kadun kulmassa nuori nainen on törmätä ravintolaansa sulkevaan mieheen, nainen pyytää nopeasti anteeksi ja jatkaa matkaansa. Nuoren naisen nimi on Saaga, Saaga on matkalla vanhalle läheiselle kivisillalle. Pikkuhiljaa tahti hidastuu ja Saagan hengitys tihenee ja käy epätasaisemmaksi pintahengitykseksi.

Rose lentää kohti tutuksi käynyttä lampea, yrittäen kiihdyttää vauhtiaan koko ajan. Siivissä on vielä voimaan vaikka keijupöly hupenee ja himmenee koko ajan. Aamuauringon polttava loiste saa siivet tuntumaan entistä hauraammilta ja lentämisen tuntumaan entistä raskaammalta. Viimein Rose lennähtää kuitenkin tutulle kivelleen lammen rantaan, kiveä ympäröivät kauniit lumpeenlehdet kukkineen. Auringon säteet saavat lammen pinnan kimaltelemaan kuin jalokivet. Kiveltä on hyvä näkyvyys lammen pintaan ja edelleen lammen läpi toiseen maailmaan. Maailmaan jossa Saaga lähestyy koko ajan siltaa. Maailmaan jossa Saagan usko elämään heikkenee koko ajan, samalla uskon väheneminen vähentää ja himmentää Rosen keijupölyä ja keiju heikkenee ja haalistuu entisestään. Rose istuu hiljaa kivellä, haronen välillä hiuksiaan ja tutkailee tarkkaan Saagan kulkua.

Saaga on jo sillan päässä. Silta on käynyt hänelle tutuksi, jotenkin turvalliseksikin. Vankka vanha kivisilta, jossa enää harvoin on kulkijoita. Uusi uljas ja moderni silta on rakennettu lähemmäs kaupungin keskustaa. Täällä, saa kokea ja tuntea juuri niin kuin haluaa, huutaa syvyyksiin, tummaan hyytävään veteen. Sillalla voi olla yksin ja rauhassa, joku harva lenkkeilijä sinne enää joskus eksyy. Vanha silta tuntee jo Saagan vuosien tuskan, ahdistuksen ja surun. Silta vanhus rauhoittaa Saagaa, kannattelee ja herättää luottamusta.  Tuulen viima saa Saagan käärimään takin vyön tiukemmin ympärilleen, jäälohkareet mustassa vedessä näyttää kauniilta. Saaga tietää, että tässä on hänen kohtalonsa, elämänsä. Pienen puistatuksen aiheuttaa kylmän veden ajattelu ja jäälohkareiden todennäköisyys viiltää häntä, repien hänen ihonsa ja vaatteensa. Päätös on tehty ja puntaroitu viikkoja sitten ja kirkastunut viime päivinä. Saaga nousee tyynenä sillalle, hengitys on tasaantunut, hän toivottaa hymyillen hyvää jatkoa ainoanne aidolle ystävälleen, silta vanhukselle. Hän hyppää alas tummaan, kylmään, synkkään veteen. Hänen elämä tuhoutuu.

Rose katsoo surullisena ja lempeänä lammen läpi tuntien sielussaan Saagan tuskan, ahdistuksen ja surun, ja tietää hänen päätöksensä. Aina keiju ei onnistu suojelemaan ihmistään tuskalta ja kovalta elämältä. Silti Rose luottaa maailmaan ja elämään. Saagan hypätessä Rose hymyilee viimeisen kerran, tuntien Saagan kohtalon ja helpotuksen sisällään. Keiju lyyhistyy kauniine hentoisine siipineen kivelle, tuhoituu. Viimeiset säihkyvät keijupölyt jatkaa kulkuansa lammen läpi, nappaa mukaansa hyppäävän Saagan hengitystä, elämää. Läheisessä sairaalassa syntyy samaan aikaa terve, kaunis tyttö vauva joka näyttää vanhempien mielestä hehkuvan elämää. Nimekseen vauva saa Saaga-Rose. Lapsella on selässään kummallisen näköinen luomi, ”aivan kuin pikkuruiset siivet”, tuumaa isä. Vuosien kuluttua ryppyinen rikasta elämää nähnyt Saaga-Rose kertoo viisitoistavuotiaalle lapsenlapselleen huikeaa tarinaa syntymästään, tuntien selässään pienenpienen siipien lepatuksen.

 

 

 

SATEENKAARI

Sateenkaaren alla

unelmia huomisella

Aarteeseen kurkottaa

onneaan karkottaa

Uskoa rikkauksiin

maallisiin hyvyyksiin

Helppoa elämää toiveissa

jotain täysin kadoksissa

Aarteita ja rikkauksia

mammonaa ja mansikoita

Ei siihen tarvita aarretta

onnen löytää ilman rikkautta

Elämää kultaista

elämää arkista

Kaunista eloa

arjen kirjoa

Omaansa rakentaa

jokainen voi koskettaa

Omasta itsestään

jokaisesta sisältään

Löytää onnen ihanan

elämän antoisan

Ei siihen tarvita suuria aarteita

vain tunteita oikeita

Uskallusta mennä kohti eloa

ilman aarteita kiloa

Sateenkaari sisällään

lähteen hän jatkamaan

Oivalluksen tehtyään

luottaa hän elämään

-Saila 2012-